Vuoden 2000 Otsakorven säätiön palkinto
Viipurissa 15. kesäkuuta 2000 pidetyssä kokouksessaan Otsakorven Säätiön valtuuskunta valitsi ensimmäiseksi Otsakorven palkinnon saajaksi Mikko Paretskoin, autojen turvauran suomalaisen keksijän ja kehittäjän.
Vuonna 1935 Salmissa Laatokan Karjalassa syntynyt Paretskoi vietti nuoruutensa evakkona Pielavedellä ja on vaikuttanut Helsingissä vuodesta 1954. Käänteentekevän turvauran osa-aikaeläkkeelle jäänyt Mikko Paretskoi keksi vuonna 1973 ja viisi vuotta myöhemmin tämä liikenneturvallisuutta edistävä uutuustuote tuli Liikenneministeriön hyväksymäksi auton lisävarusteeksi. Turvaurat hiotaan auton tuulilasiin. Ne puhdistavat jatkuvasti käytössä olevia pyyhkijänsulkia parantaen näin kuljettajan näkyvyyttä sekä säästäen myös tuulilasia kulumiselta. Vuonna 1980 Paretskoi sai Otsakorven Säätiöltä lainan turvaurien hiontakoneiden moottoreiden kehittämiseen ja hankintaan. Nyt on jo menossa tuotteen neljäs sukupolvi. Itse tuote sekä sen valmistamiseen kehitetyt työkalut ja menetelmät on Suomen lisäksi patentoitu kahdeksalla merkittävällä markkina-alueella.
”Mikko Paretskoi on juuri sellainen menestyvä pienteollisuuden harjoittaja, joita William ja Ester Otsakorven Säätiö haluaa tukea”, totesi säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja, tohtori Jaakko Seiro ojentaessaan 50 000 markan arvoisen palkinnon sen saajalle.