Otsakorven Palkinto 2018 – nuoret yrittäjät Etelä-Karjalassa
Nuoria yrittäjiä tukeakseen ja kannustaakseen Otsakorven Säätiö jakaa vuonna 2018 kussakin toiminta-alueensa maakunnassa palkintoja nuorille yrittäjille. Ensimmäiset nuoret yrittäjät palkittiin Etelä-Karjalan Yrittäjien 75-vuotisjuhlissa 10.2.18 Lappeenrannassa.
Etelä-Karjalan Vuoden nuori yrittäjä: Ville Suni, Otsakorven palkinto 5000 €
Suomen Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä -kilpailu on alle 35-vuotiaille yrittäjille suunnattu kilpailu. William ja Ester Otsakorven Säätiö palkitsi Etelä-Karjalan Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun voittajan, Ville Sunin (Auto-Suni Oy, Lappeenranta) 5000 euron palkinnolla sekä Yksityisyrittäjien Säätiö 1500 euron palkinnolla.
Palkintolautakunta perusteli voittajaa mm. seuraavasti: ”Yhdessä Suomen vanhimmista – yli 113 -vuotiaassa – perheyhtiössä on toteutettu sukupolvenvaihdos todella onnistuneesti. Vanhempi sukupolvi on uskaltanut luottaa ja antaa vastuuta hyvissä ajoin. Ville Suni siirtyi 117 henkeä työllistävän yrityksen toimitusjohtajaksi vain 26-vuotiaana. Hän on kehittänyt jatkuvasti uusia toimintatapoja ja digitaalisia ratkaisuja ja uutta tapaa ajatella, myös johdossa. Henkilöstö on vahvasti sitoutunut yrityksen kehittämiseen. Villen johdolla Auto-Suni on kasvattanut liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan vaikeassa markkinatilanteessa. Ville on vaativa, mutta rehellinen ja oikeudenmukainen johtaja. Hän laittaa persoonansa sataprosenttisesti peliin ja on esimerkki uudelle johtajasukupolvelle.”
Kunniamaininta: Henna Kauppinen, Eläinhoitola Kopinsalmi, Otsakorven palkinto 2500 €
”Henna Kauppinen on määrätietoisesti kasvattanut yritystä vuosi vuodelta. Toiminta on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin. Henna on sinnikäs, innostunut ja aina iloinen. Tekee työtään sydämellä niin eläimille kuin heidän omistajille. Yritys pystyy jo työllistämään useampia henkilöitä ja mahdollistaa paikkakunnan nuorille kesätöitä. Verkostoituminen muiden alan toimijoiden kanssa on lähtenyt myös hyvin käyntiin. Eläinhoitolan palveluita tarvitaan jatkossa yhä enemmän ja alastaan innostuneen yrittäjän liiketoiminta on kasvamassa.”
Kunniamaininta: Salla ja Saara Kinni, Siivous- ja kotiapupalvelu Auttavat kädet Oy, Otsakorven palkinto 2500 €
”Palkintolautakunta vakuuttui nuorten kaksossisarusten yritteliäisyydestä. Sisarukset tekevät kovaa työtä palvelualalla, jonka merkitystä asiakkaat arvostavat. Yritys on kasvanut määrätietoisesti ja toimialue laajentunut. Asiakkailta saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Nuoret yrittäjät kehittävät jatkuvasti palveluitaan ja ovat omalla työllään saavuttaneet asiakkaiden luottamuksen.”