Kesäkuun 2021 apurahapäätökset
Kevään apurahahaku päättyi toukokuun lopussa ja säätiön hallitus ja työryhmät kokoontuivat Lappeenrannassa 16.6.2021 tekemään päätökset saapuneiden hakemusten perusteella.
Koronapandemian aiheuttamat matkustusrajoitukset ja suositukset näkyivät yhä etenkin ulkomaisille vaihto- ja työssäoppimisjaksoille lähtevien opiskelijoiden määrissä sekä opettajien hakemuksissa. Edellä mainittuja hakemuksia saapui säätiölle yhteensä 50 kappaletta. Apurahaa haettiin tämän lisäksi 19 oppilaitoksen kehittämishankkeeseen.
Apurahoja myönnettiin 45 opiskelijalle ja kahdelle opettajalle yhteensä 58 698 euroa. Yhdeksälle oppilaitoshankkeelle myönnettiin apurahaa yhteensä 285 000 euroa.
Apurahaa saaneet opiskelijat
Riia Eronen, Joensuu
Mika Eskelinen, Joensuu
Inka Alina Hakkarainen, Helsinki
Aino Hirvonen, Joensuu
Kim Holm, Joensuu
Sampo Honkanen, Joensuu
Lyytinen Jere, Joensuu
Milla Kaartinen, Joensuu
Juho Kareinen, Joensuu
Jessica Komulainen, Joensuu
Eerikki Korpela, Joensuu
Heidi Karoliina Kyllönen, Joensuu
Tytti Laamanen, Joensuu
Sanni Leppänen, Joensuu
Verna Lukkari, Joensuu
Henna Mononen, Joensuu
Paavo Mustonen, Joensuu
Aleksi Mäihäniemi, Joensuu
Annukka Mäkinen, Joensuu
Jesse Nevalainen, Joensuu
Eppu Niemi, Joensuu
Alexander Ovtchinnikov, Lappeenranta
Alli Peltola, Joensuu
Emilia Perkkola, Joensuu
Svetlana Petkun, Lappeenranta
Roosa Pirinen, Joensuu
Ulla Puumalainen, Nurmes
Riikka Ratilainen, Joensuu
Jenna Ronkainen, Joensuu
Aada Ruuth, Jyväskylä
Rosita Röppänen, Joensuu
Rosalin Sallinen, Joensuu
Janessa Silvennoinen, Kontiolahti
Piita Suhonen, Joensuu
Ruska Tuohimaa, Joensuu
Kiia Mikaela Tuomola, Helsinki
Milla Turpiainen, Joensuu
Jesse Turunen, Joensuu
Anna Tykkyläinen, Joensuu
Emilia Tylli, Joensuu
Arttu Makus Valtteri Vanhatalo, Joensuu
Sira Vartiainen, Joensuu
Viivi Vasara, Lappeenranta
Santeri Vehviläinen, Joensuu
Mia Ylhäinen, Joensuu
Apurahaa saaneet opettajat
Merja Karvinen, Ilomantsi
Anne Suikkanen, Lappeenranta
Apurahaa saaneet hankkeet
Joensuun Konservatorio, Muusikko-opiskelijat estradille ja huippuosaajien ohjaukseen, 35 000 euroa
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kouvola, Xamk Startup Fund -mikrorahoitushanke, 20 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Osaajia harvaan asutulle alueelle -hankkeen ESR-osarahoitus. 30 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Opiskelijaohjauksen uudet tuulet: digitaaliset työelämätreffit ja työelämäohjaajapalvelut, 40 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan työelämäopettajuusmalli, 35 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Älykäs ohjaus ja oppimisanalytiikka opiskelijan opintojen edistymisen tukena, 25 000 euroa
LAB-ammattikorkeakoulu, Mobiili mikro-oppimisympäristö oppilaitos-työelämärajapintaan, 45 000 euroa
Riveria ammatillinen koulutus, Liiketoimintaosaamista hius- ja kauneusalan opiskelijoille, 20 000 euroa
Saimaan ammattiopisto, LUOTU – luonnontuotteiden jatkojalostuksen yhteiskäyttötila, 35 000 euroa