Apurahoja opiskelijoille ja uusiin hankkeisiin

31.5.2023 mennessä saapuneiden hakemusten perusteella on jälleen myönnetty apurahoja opiskelijoille ulkomaisiin vaihtoihin ja harjoitteluihin, opettajille ja oppilaitoshankkeisiin yhteensä 541 480 euroa.

Vuosina 2022-2023 tuetaan ensisijaisesti sellaisia oppilaitosten hankkeita, jotka kehittävät työelämäyhteistyötä, edistävät opiskelijoiden työllistymistä tai tuovat uusia ideoita kansainvälistymiseen. Kevään haussa oppilaitoshakemuksia saatiin 23, joista päädyttiin rahoittamaan 11 hakemusta. Ajankohtaiset teemat, kuten tekoäly, näkyivät monissa hakemuksissa. Tällä kertaa karsinta oli erittäin tiukka, ja rahoittamatta jäi sellaisiakin hakemuksia, jotka olisivat rahoituksen ansainneet. Ester Otsakorven sanoin ”Kaikille antaisin, jos suinkin voisin”.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden hakemuksia saapui kevään haussa 92, ja niiden perusteella myönnettiin yhteensä 160 680 euroa. Opettajien apurahoja myönnetään työelämäjaksoille, uusien vaihto-/työssäoppimispaikkojen sopimiseen ja opiskelijoiden saattamiseen uuteen kohteeseen ensimmäistä kertaa. Opettajien apurahaa myönnettiin tällä kertaa vain kahdelle opettajalle, yhteensä 800 euroa.

Edellä mainittujen lisäksi Otsakorven säätiö on vuoden 2023 aikana myöntänyt apurahaa toiminta-alueensa opiskelijoiden työssäoppimisjaksoille yhteensä 47 760 euroa. Alueen ammattikorkeakoulujen paikallisiin pieniin yrityksiin tehtäviä opinnäytetöitä on tuettu 1990 eurolla. Alueen yrityksille on myönnetty vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yhteensä 145 000 euroa pääomalainoja ja 825 000 euroa yrityslainoja. Lisäksi on myönnetty opintolainaa. Kaikissa säätiön myöntämissä lainoissa on yhden prosentin vuotuinen korko.

Apurahaa saaneet opiskelijat

Angela Aalto, Espoo
Darja Ahmad, Helsinki
Ville Ahokas, Joensuu
Aini Alastalo, Kouvola
Dia Aram Baqi, Helsinki
Tuomas Auvinen, Joensuu
Lucas Bagaric, Kotka
Pilvi Erkko, Kontiolahti
Tuomas Eskelinen, Kuopio
Siiri Haakana, Kouvola
Niki Heikkonen, Joensuu
Venla Heiskanen, Joensuu
Riku Hellsten, Kotka
Nea Hiirula, Lappeenranta
Aleksi Huttunen, Helsinki
Oona Jalonen, Joensuu
Minna Junno, Joensuu
Mira Juslin, Lappeenranta
Antti Kaijanen, Kotka
Hanna Karppanen, Joensuu
Aleksi Karttunen, Joensuu
Viivi Karvanen, Joensuu
Katja Keinänen, Joensuu
Anna Kemppinen, Kouvola
Verneri Ketonen, Kymenlaakso
Jenni Koistinen, Joensuu
Jimi Kopra, Espoo
Milja Korhonen , Joensuu
Tomi Koskelo, Lappeenranta
Tanja Kulonurmi, Joensuu
Jesse Kuvaja, Pohjois-Karjala
Lotta Kääriäinen, Joensuu
Voitto Laakkonen, Kotka
Sampo Lapinjoki, Heinola
Aleksandra Lehtimaa, Kouvola
Marianne Lehtinen, Joensuu
Janina Levänen, Lappeenranta
Arttu Lindström, Kotka
Maura Moisanen, Joensuu
Jarno Mononen, Joensuu
Anne-Mariie Mutanen, Joensuu
Jenny Mäkikomsi, Joensuu
Janni Niskanen, Joensuu
Sini Nissinen, Joensuu
Anne Oinonen, Joensuu
Vesa-Matti Olli, Kotka
Jutta Pajala, Kouvola
Joni Pesonen, Kainuu
Pipsa Pesonen, Joensuu
Emma Pettissalo, Joensuu
Lauri Pietarinen, Joensuu
Selina Pippuri, Joensuu
Joona Pitkänen, Pohjois-Karjala
Jukka Pitkänen, Joensuu
Emma Prior, Imatra
Camilla Päivänurmi, Joensuu
Juho Rantala, Kouvola
Helmi Eerika Aleksandra Ratilainen, Joensuu
Matilda Raussi, Lappeenranta
Maria Reinikainen, Joensuu
Alina Repo, Joensuu
Anni-Juulia Räsänen, Tuusula
Saila Saarinen, Joensuu
Annaroosa Saarti, Kontiolahti
Eemeli Sahimaa, Kouvola
Erika Sakkara, Joensuu
Anna Salmi, Lappeenranta
Jesse Savolainen, Joensuu
Jami Suomalainen, Lappeenranta
Sonja Suoniemi, Joensuu
Otto Talsti, Joensuu
Sami Tarvainen, Lappeenranta
Henri Tietäväinen, Joensuu
Elena Titova, Joensuu
Jenna Toivonen, Kouvola
Timi Toivonen, Lappeenranta
Emmi Tolonen, Lappeenranta
Kati Tähti, Kouvola
Jonna Valo, Kitee
Juuso Vartio, Joensuu
Iida Vento, Lappeenranta
Amanda Voutilainen, Joensuu
Nilla Yliluoma, Kotka

Apurahaa saaneet opettajat

Anssi Hapuli, Kouvola
Tuomo Nyyssönen, Lappeenranta

Rahoitetut oppilaitoshankkeet

Ammattiopisto Luovi, Liperi, Boostia (erityis)pedagogiikkaan ja erityisopiskelijoiden työllistymiseen, 80 000 euroa
Joensuun Konservatorio, Yhteisömuusikkoutta muusikko-opiskelijoille, 8000 euroa
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kotka, Kielipolku – toiminnallinen kielipeli ammatillisen kielitaidon kehittämiseksi, 35 000 euroa
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kouvola, Xamk Booster 2.0, 40 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Uutta yrittäjyyttä ja yrittäjyysosaamista tekoälyn avulla Draft-ohjelmassa 2024, 32 000 euroa
Karelia-ammattikorkeakoulu, Kieli-opo opintojen etenemisen haasteiden taklaajana, 30 000 euroa
LUT Entrepreneurship Society ry, Opiskelijalähtöinen yrityskiihdyttämö Forward, 15 000 euroa
Riveria ammatillinen koulutus, European Young Chef Award – opiskelijoiden huippuosaamisen valmennuksen edistäminen, 30 000 euroa
Saimaan ammattiopisto, Sähköauto – vihreä siirtymä autoalalla, 50 000 euroa
Saimaan ammattiopisto, PuuArte – Puualan artesaaniopiskelijoiden myyntitapahtuma, 25 000 euroa
Saimaan ammattiopisto, EYCA – European Young Chef Award – Sampon opiskelijoiden osallistuminen EYCA – nuorten kokkien kansainväliseen kilpailuun 2023-2024, 35 000 euroa (osin ehdollisena edellyttäen, että hankkeen muu rahoitus toteutuu)