Haku:

Apurahat akateemisiin jatko-opintoihin

Syksyllä 2013 on uusien hakijoiden viimeinen mahdollisuus hakea kokovuotista jatko-opintoapurahaa!

William ja Ester Otsakorven Säätiö myöntää apurahoja ammattikorkeakoulun tai ammattiopiston opetushenkilöstölle akateemisia jatko-opintoja varten (lisensiaattityö tai väitöskirja) Kymenlaakson sekä Etelä-ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella. Jatko-opintoprojektilla tulee olla kiinteä yhteys oppilaitoksen opetustoimintaan ja sen kehittämiseen. Hakemuksessa tämä yhteys tulee tuoda selkeästi ja perustellusti esille.

Hakemukseen perustuen myönnetään sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen jatko-opiskeluun tarkoitettuja apurahoja. Keskitämme rahoituksen pääsääntöisesti kokovuotista työskentelyä varten.

Kokovuotinen apuraha, suuruudeltaan noin 20 000 euroa, on tarkoitettu ansiotyöstä vapaaseen työskentelyyn. Apuraha myönnetään vuodeksi kerrallaan ja se voidaan myöntää yhteensä enintään kolmelle vuodelle. Työn ohjaajalle voidaan erillisestä anomuksesta maksaa vuosittain enintään 2000 euron suuruinen ohjauspalkkio. Vapaamuotoisessa hakemuksessa on selvitettävä ohjaajan työpanos. Henkilökohtaisen kokovuotisen apurahan saaneille voidaan myöntää lisäapurahana noin 400 euroa henkilövakuutuksen järjestämiseksi. Opettajan virka-aseman asettamat vaatimukset jatkotutkinnon suorittamiseen sekä pitkä opettajakokemus ovat seikkoja, jotka katsotaan hakijalle eduksi.

Apurahaa haetaan verkkopalvelun kautta. Lopullinen versio hakemuksesta on tulostettava ja allekirjoitettava sekä toimitettava yhdessä liitteiden kanssa Säätiön toimistoon keväthaussa ehdottomasti viimeistään 30.4. ja syyshaussa viimeistään 30.11.

Apurahan saajan on annettava Säätiön hallitukselle kirjallinen selvitys apurahan käytöstä viimeistään 6 kuukautta apurahan päättymisen jälkeen. Poikkeuksena tähän on jatkoapuraha-anomus, jonka jättämisen yhteydessä selvitys jo saadun apurahan käytöstä on annettava. Mahdollinen apuraha myönnetään aina hakemuksessa ilmoitetulle ajalle ja siinä ilmoitettuun tarkoitukseen, muussa tapauksessa apuraha kokonaisuudessaan tai osa siitä voidaan periä takaisin.

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät alapuolella olevasta linkistä. Sellaisia hakemuksia, jotka saapuvat myöhässä tai jotka on lähetetty sähköpostilla tai faxilla ei käsitellä.

Tarkempia tietoja sekä hausta että Säätiöstä voi pyytää seuraavilta henkilöiltä:
FT Jorma Puhakka, 040 505 7057, jorma.puhakka(ät)pp.inet.fi
Dos. Kai Myrberg, 044 5843880, Kai.Myrberg(ät)ymparisto.fi
Dos Juhani Olkku, 0505 5375297, juhani.olkku(ät)phnet.fi

Tärkeää tietoa säätiön apurahoista akateemisiin jatko-opintoihin
Erityisohjeita hakemuksen täyttämiseksi

 
William ja Ester Otsakorven SäätiöMaaherrankatu 13 C, 53100 LappeenrantaPuhelin 044 213 5813